Itä-Helsingin taideseura

index.htm

Anders De Bruce (muodostumassa)

8. Kallvikintie

Kuva 1. Rivelinniemi (ent. Talludd)

Kallvikintie on yksi Helsingin erikoisista "kaduista". Se oli aikoinaan taksikuskien painajainen ( ennen GBS ). Tie alkaa käytännössä Rivelinniemeltä ja numerolla 9 muuttaen nimensä Kallahden peruskoulun kohdalla Kallahdenraitiksi, kadoten yllättäen jyrkkäkallioiseen Pohjavedenpuistoon, jonka "oikea" nimi on Harjukallio.
Kallvikintie pullahtaa taas Vuotien jälkeen nykyvuosaarelaisen tietoisuuteen ja jatkaa kulkuaan pohjoiseen, kunnes taas tulee tien katkeaminen, kiertoliittymä. Yllättäen Kallvikintie jatkaakin matkaansa kohti Itäväylää, liittyen siihen, historiallisen Fallbackan tilan rakennuksia hipoen. Liittymä tulee siirtymään parisataametriä idemmäksi ja vapautuvalle alueelle rakennetaan lisää asuintaloja.
Vanha tie on saanut taipua moneen ja sen kunniaa on pyritty horjuttamaan eri vuosikymmeninä, jopa vuosisatoina.
Miksi tie on ollut niin merkittävä?
Tie näkyy jo 1698 painetussa kartassa Neder Kalvijk-nimisenä.
1700-luvun lopun kuninkaankartastossa tie on hieman eri linjassa, mutta PORSLAHDEN RATSUTILAN kautta kulkeva reitti on ajalle ja käytölle perustuvaa.
Venäläisessä topografikartassa vuodelta 1873 tie on merkitty kulkemaan Fallbackasta Tankomäen kautta KUNINGATTAREN "saareen" saakka.
Nykyisin entistä tielinjausta on näkyvissä Kallahdenniemellä, Pohjavedenpuiston itäreunalla, josta monella 1950-luvun nuorella on mielenkiintoiset muistot, sillä paikalla oli katos (Bussi, tavara-asema), jossa Vuosaaren nuoret tapasivat toisiaan. Yläpuolella kalliolla oli ns. Mäkisen keinu, joka oli myös nuorten suosiossa.

Kuva 2: Pohjavedenpuisto (itäreuna)

Vuotien jälkeen maastossa erottuu mielenkiintoinen risteysalue.
Vanhan Vuotien ja Kallvikintien risteys oli yksi merkittävistä tapahtumapaikoista Vuosaaressa, sillä siellä oli mm. kaksi kioskia, "pallokenttä" ja alueella oli joskus tivolikin.
Tähän kohtaan oli suunniteltu myös Vuosaaren uusi keskusta-alue, metroasemineen 1980-luvulla.
Vanha tielinjaus näkyy kävelytien pohjana, joka jatkuu Lokitielle saakka.
Kallvikintie tulee näkyviin useassa kohdassa edettäessä pohjoiseen, tosin puolimetriä alempana nykyistä tiekorkoa. Parhaiten se näkyy Rastilantien (Shell) vastapäätä sekä Rantakiventien risteyksessä. Kallvikintien linja on aidommillaan Kurkimoision kohdalla, jossa tie tekee mutkan metsässä, kiertäen vanhan tykistöaseman kts. 1. Kurkimoision- ja pohjois-Vuosaaren tykkitiet.

Tämä oli Vuosaaren historialliset tiet sarjan viimeinen osuus. Tiesarja tulee, ehkä kesän aikana myös Vuosaari-Seuran sivuille: vuosaari.fi. Tutustu myös kaupunkipolkuihin samoilla sivuilla.

(jättäkää kommentteja jos löydätte virheitä tai tiedätte enemmän, jostakin tiestä tai siihen liittyvästä).

Lähteet: Helsingin Vuosaari-Nordsjö kirja
(P. Lampi). Elämää Vuosaaren Kallahdessa kirja (T. O. Lassenius).

Kuninkaan kartasto, Vuosaaren kirjasto, internet,

7. Kallvik-Ramsinniementiet

Kallvikin suunnasta Ramsinniemeen on johtanut ainakin kaksi reittiä, jotka todennäköisesti ovat eriaikaisia. Lisäksi rantaa myötäillen on kulkenut ainakin hevosella kuljettava väylä. Rastilan kartanon historia kertoo myös alueen maankäytöstä ja tielinjoista. Vanhat pellot ja laidunalueet antavat viitteitä tiestöstä, joka kyseisellä alueella (Iso Kallahti-Meri Rastila-Ramsinniemi) on ollut 1800-1900-luvuilla melko vaatimatonta.
Aiemmin n.1540-1620-luvuilla oletettavasti Ramsinniemen Kortlahdessa sijainnut kuninkaallinen laivatelakka, Norsö Bankstad todennäköisesti muovasi aluetta kaikista eniten, sillä yli kahdensadan työmiehen telakka sahoineen, pajoineen, majoitusalueineen on ollut valtava rasite luonnolle. Pajoille tarvittavan hiilen, sahatavaran ja polttopuiden tarve on ollut valtava ja se on luultavasti tehnyt niemestä puuttoman raiskion. Lähisaaret ovat todennäköisesti saaneet saman käsittelyn.
Täytyy muistaa, ettei tuolloin metsää arvostettu sinällään, ainoastaan pellot ja laidunalueet olivat arvokkaita ja ne olivatkin vaurauden merkki.
Rantatien lisäksi ylempänä kulki tie, jonka voi katsoa lähteneen Saseka Oy portilta (nyk. SASEKA asukastalo) entistä Leikosaarentien uraa (nyk. Leikosaarenraitti), joka kulki hieman rannempana nykyistä oikastua linjaa. Vanhempi reitti on todennäköisesti kulkenut hieman alempana kulkevaa hiekkapintaista kävelytietä ja jatkunut Kallahden peruskoulun ja kentän välistä Sjökullan risteykseen, jossa taas erkanee vanha ja uudempi tielinja. Vanha tielinja on kulkenut Sjökullan tien kautta, ylittäen nykyisen Harbonkadun jatkuen Ole Kandelinin puistoon, josta se on Ramsinniementie 6 ja 8 tonttien takaa, kallion reunaa mukaellen liittynyt Ramsinniemen tiehen.

Uudempi tie tuli suunnilleen nykyisen Meri Rastilantien ja Ramsinniementien linjaa. Ole Kandelinin puistosta Ramsinniementien yli Rysäpuistoon on vanhojen karttojen mukaan havaittavissa vanha tilatie, joka kulkee aina Rastilan kartanon entiselle pihamaalle, joka on sijainnut Märssykujan ja Metroaseman välillä.
Myös Ramsinniemen suuntaan Meri-Rastilan metsäpuiston kautta on kartanolta kulkenut rantatie (nyk. kävelypolku).

kts. Lahtipolku:http://www.sll.fi/yhdistykset/helsy/kartta.htm
vuosaari.fi/vuosaariNYT/kaupunkipolut

Kuvat: 1. Kuninkaan kartasto. 2. Rastilan kartano ( tämä rakennus 1800-luvun alusta )

3. Fiiliskuva Kallahden niemeltä (teiden välistä johtava kävelypolku uimarantaan)
KARTTA:FONECTA 32 H4, 5. 32 A 4, 5

6. Vuosaaren kartanon ja Porslahden ratsutilan peltotiet

Porslahdentien ja Itäreimarintien välinen peltoaukea oli Vuosaaren kartanon ja Porslahden ratsutilan yhteinen viljelyalue.
Alueella risteilee vieläkin muutamia selkeästi havaittavia teitä, joista muutamalla on ikää sata- sataviisikymmentä vuotta, mutta vanhimmat tiet näkyvät jo Samuel Brotheruksen kartoissa vuodelta 1698. Brotheruksen serkun poika kappalainen Karsten Backman omisti tuolloin Vuosaaren kartanon, joka oli nimeltään Backmanin tila. Porslahden tilaa hallinnoi tuolloin hänen toinen serkunpoikansa.
Peltotiet eivät olleet syntyneet herrasväen ratsujen ja rattaiden kulkemista varten, vaan niitä käyttivät työväki ja ne syntyivät käytännön tarpeesta. Usein tiet syntyivät luonnollisille kulkupaikoille, jonka määrittelivät suot, ojat, mäntykankaat, kalliot ja muut maaston kohdat, jotka helpottivat kulkua tai lyhensivät matkaa. Näitä teitä kuljetettiin työhön pelloille, haettiin vettä karjalle, polttopuita liiteriin, ladoista heinää, vietiin viljaa myllylle, maitoa ja perunoita kaupunkiin. Talvella saattoi myös herrasväki kulkea näitä oikoteitä rekikyydillä.
Pohjois-etelä suuntaisista teistä ehkä tärkein oli kartanon ohi kulkeva, osin kovapohjainen

(nyk. Itäreimarintie), joka kulki silloista Vuosaarenlahden länsireunaa Niinisaareen ja saaren ulosmenotielle (nyk. Niinisaarentie ).

Toinen tie kulki kartanolta Villabackan (nyk. Omenamäki ) ohi "kellarinmäen" risteykseen ja siitä alas pellolle, jossa se tavoitti

( nyk. Porslahdentien ) ylittävän Länsi-itä suuntaisen tien.
Kolmas kulki kellarinmäen kautta Porslahden tilan pihaan

( sijaitsi suunnilleen Porslahdentie 21-23 rivitalojen kohdalla )

ja jatkui Porslahdentie 24 kohdalta pellolle, liittyen sekin samaan länsi-itätiehen.

Neljäs tie oli suunnilleen Porslahdentien linjassa kulkenut kovapohjainen tie.
Länsi-itätie voidaan katsoa alkavaksi Marielundin tai tarkemmin Vuosaaren ylä-asteen nurkalta.
Tie seurasi nykyistä Lokkisaarentien linjaa Porslahdentien yli pellolle.
Toinenkin väylä, joka on myöhäisempi tulee viereisen nurmialueen läpi puron reunaan ja yhtyy Porslahdentien kohdalla. (ilmeisesti ollut vain Marielundintilan käytössä). Pellolla tie haarautui. Pohjoinen haara nousi nimettömälle mäelle Porslahdenpuistossa, ( kts. kohde http://www.vuonet.fi/kaupunkipolut/Pohjois-%20ja%20Keski-Vuosaari/31Pohjois-jaKeski-Vuosaari.html ja liittyen Itäreimarintiehen. Itäinen haara kulki pellon yli toiselle peltosaarekkeelle, josta ylikuljettuaan liittyi myös Itäreimarintiehen. ( saarekkeella on ollut iso lato tai talli ja ehkä muitakin rakennelmia ).

Laajalla peltoalueella on asuntorakentamisesta huolimatta säilynyt vanha tieverkosto hyvänä ja sitä on edesauttanut kaupungin järkevä ja kaukonäköinen kevyenliikenteen reittisuunnittelu, sillä lähes kaikki vanhat tiet, joita on ollut mahdollisuus säästää on säästetty. Ne ovat kevyenliikenteen verkoston alla. Jo muutaman vuosikymmenen ikäiset tiet saattavat kadota maisemasta, jos niiden käyttö kokonaan lopetetaan.

kartta: Fonecta 33 B 2-3 C3

Lähteet:

Samuel Brotheruksen Helsingin pitäjänkartat 1698.

Kuninkaankartasto 1776. Muu kartta-aineisto.
Hgin Vuosaari-Nordsjökirja/ P.Lampi 2005. Internetaineisto

5. Marielundin tilatiet

Marielundintila oli jaettu Porslahden ratsutilasta ja se sijaitsi nykyisellä kirkonmäellä, Satamasaarentie 7. Tilan päärakennuksen paikka oli suunnilleen kirkkorakennuksen alla.
Alueen tie- ja polkuverkosto oli melkoinen, johtuen helppokulkuisesta, kuivasta kangasmänniköstä. Kirjoitettua reittiselostusta on ehkä vaikea seurata, mutta kartta auttaa hahmottamaan eri reitit ( Fonecta 33 A3 ja B3 ).

Kallvikintiellä pohjoisin tiehaara tilalle oli Kangaslammen eteläpuolella, josta tie kulki nykyisen Heteniitynkentän (Monttu) länsireunaa.
Tien pohja näkyy Heteniityntie 2 ohi kentälle tulevana kävelytienä. Tie jatkui kallion reunaa pitkin koulun (Vuosaaren yläaste) länsikulman kohdalta tilan pihaan.
Koulun pohjoispuolella, Vuosaaren puistopolun kohdalla oli risteysalue, joka on hyvin tunnistettavissa vieläkin katsottaessa paikkaa hieman etäämmältä. Suuret, nuorena kolhiintuneet männyt ovat monesti hyvä merkki pääteltäessä liikkumista
ja ihmisen toimintaa. Vaikka en olisi vanhoista kartoista ja muista lähteistä saanut varmuutta, olisin voinut lyödä vetoa vanhan risteyksen olemassa olosta. Mäntyjen kolhiintuminen kertoo hevosten kiinnittämisistä nuoriin puihin, reellä liikkumisesta, soran ajosta, auraamisesta, lanaamisesta ja nuorison kokoontumisista.

Erkanevat tiet risteyksestä:

pohjoinen, Kangaslampi (1 ja 2 )
Itä, Porslahden-ja kartanon pellot sekä molemmat tilat. (3)

Etelä, Marielundin piha ja pellot sekä Porslahden tilatie. (4 ja 5)

Länsi, Kallvikintie ja Rastila.(6)

Kallvikintieltä haarautui vielä kaksi tietä tilalle. Toinen kulki suunnilleen Koukkusaarentie 5 kohdalta viistosti yli ja kolmas suunnilleen nykyisen Satamasaarentien kohdalla.
Vuosaaren kartanon suuntaan tie kulki Satamasaarentien yli viistosti Ulappasaarentie 1-3 (terassitalot) kohdalta Vuosaarentien suuntaan.
Marielundista lähti tie itään Porslahdentilalle, joka sijaitsi suunnilleen Porslahdentie 21-23 kohdalla tilatie, joka nousi Mallasmäelle Punakiventie 5-7 välistä ohittaen riihen, tallit ja ladot. Tie on hyvin nähtävissä maastossa. Molemmissa päissä on asunto-osakeyhtiöiden rautapuomit. Paikalle pääsee parhaiten pohjois-etelä suuntaisia polkua. (huomioi, että tietä on tuettu kivetyksellä ja sementillä).

Yläasteen itäpuolella on vielä selkeästi nähtävissä vanhan pellon sarkaojat nyt jo rämettyneellä Marielundin pelloilla. Peltojen takana on metsäinen saareke, jossa on oletettavasti ollut suuri lato (tai vastaava) ja kaksi perunakellaria. Mäen pohjoisreunalla sijaitsi todennäköisesti Marielundin työntekijöiden käytössä ollut talo. Etelälaidasta löytyy myös kahden huoneen asumuksen rauniot, joista ei ole tietoa (jos joku muistaa ottakaa yhteyttä tai laittakaa kohteen kommenttiin).
Tilan kellarin jäänteet näkyvät "kirkonmäen" eteläkärjessä.

4. Rastilantie (Kallvikintie)

Vuosaaren Shell-huoltoaseman kohdalta haarautuva Rastilantie on vanha kartanoon johtava tie ja se kulkee lähes samoilla sijoillaan kuin ennen alueen voimakasta rakennuskautta 1965-80. Pohjois-Rastilan aluetta on rakennettu monessa eri vaiheessa alkaen kartanon työväen, muonamiesten ja torppareiden asuntotarpeista, toisen maailmansodan jälkeiseen rintamamiestalojen rakentamiseen, jatkuen Sasekan työntekijöiden ja tehtaan aliurakoitsijoiden asuintonttien tarpeisiin.
Rivitaloasutus voidaan katsoa alkaneeksi 1965, josta se on jatkunut täydennysrakentamisena aina 2000-luvulle saakka. Tien varrella tontit ja niiden käyttötarkoituskin on muuttunut vanhasta kallion päällä seisoneesta punaisesta, hirsitorpasta, vanhusten palveluasuntoihin. (Lillesgården) ja laajoista kasvihuonealueista rivitaloasunnoiksi. Tie on saanut leveyttä ja sitä on oikaistu asemakaavatieksi, mutta tielinja on säilynyt muilta osin paitsi liittyessään Kallvikintiehen liittymä oli aiemmin sataviisikymmentä metriä pohjoisempana. Kallvikintie 74 kohdalla on nähtävissä vanha tieura,(kuva 1) joka kulki nykyisten talojen kohdalla seuraten kallioleikkausta, tullen Pilssikujan yli ja liittyen kallion reunassa nykyiseen tielinjaan.

kuva 1.

Huoltoaseman takainen kalliopainanne oli suota ja siksi tie oli linjattu aivan kallion reunaa pitkin, jossa oli kuivempaa ja tie oli helpompi tukea. Suopainannetta käytettiin 1950-luvulla ajan tyyliin kaatopaikkana, jonne asukkaat toivat roinaa pihoiltaan ja liitereistään. Risteyksen toisella puolella on vanha Kallvikintie näkyvissä. (huomio vanhan tien korko). kuva 2.
eero.hilden@vuosaari.fi

Kartta: FONECTA 33 /A3

3. Fallbacka-Tankomäki-Kallvikintie

Saaren vanha sisääntuloreitti

Vuosaaren silta täytti viime kesänä 40-vuotta ja on melko nuori kulkuväylä, tosin nykyisen sillan kohdalla oli molemmin puolin lahtea pitkät laiturit, johon kaupunkiin liikennöivät yhteyslaivat 1945-luvulle asti pysähtyi. Muutenkin lahti ylitettiin soutuveneillä ja talvisin paikalla kulki talvitie kaupunkiin, Marjaniemen ja Kulosaaren kautta. Ennen vuotta 1966 saareen kuljettiin lähes nykyistä pohjoista tuloväylää Itäväylä-Kallvikintie. Ainakin 1970-80 luvulle asti puhuttiin ”Senkanmäen” kautta. Mäki oli tuolloin jyrkempi ja matkustajat joutuivat monesti työntämällä auttamaan linja-autoja ylös savista mäkeä. Ennen Vuosaaren bussiliikennettä lähin pysäkki oli ns. ”Valkoisen ristin”-pysäkki Itäväylällä ( TB:n jälkeen ), josta käveltiin polkua pitkin Tankomäen kohdalle, hiekkatielle (Tankomäentie), josta pääsi Melatien kautta ylös saareen.
Tämä tie oletettavasti onkin vanhin reitti saareen. Broända paikannimenä (Sillanpää) kertoo paikalla olleesta sillasta, samoin vuosaarelaisten kirje kuninkaalle, jossa he valittivat, että Mellunkylän väki ei osallistu sillan hoitoon. Toinen reitti pysäkiltä oli maantietä pitkin Fallbackan tilan ja Senkanmäen kautta.

Rantakiventie-Tankomäki-Linnavuori alue on kaikella todennäköisyydellä ollut vanha kauppapaikka mahdollisesti jo 800-luvulla. (kaikella todennäköisyydellä tarkoittaa linnavuoren alueella tehtyjä tutkimuksia ja Vuosaaren asutuksesta esitettyjä asiantuntija mielipiteitä ja tutkimuksia).

Kapea salmi on tarjonnut suojaisan sataman, niin jokia, Vantaa, Sipoonjoki ja Mustijoki tulleille kauppaveneille ( hämäläiset ja uudenmaan kauppiaat ), kuin mereltä tulleita isommille veneille ja laivoille (varjagit = viikingit, virolaiset) . Myös tärkeät Sipooon rantatie ja Kuninkaantie (Hakunila) kulkivat läheltä.
Tankomäellä ja lahden Vuosaaren puolella olevalla Vanttikalliolla on pronssikautiset hautaröykkiöt, jotka kertovat jo paljon aikaisemmasta asutuksesta (2300 eea).
Alueella tuskin on tuohon aikaan ollut pysyvää asutusta, mutta mielenkiintoista ajatella vaeltavia hylkeenpyytäjiä ja kalastajia kallioisilla rannoillamme ja korkeilla, mäntyjen valtaamilla soraharjuillamme.
Tie on erittäin hyvässä kunnossa keskiväliltä, mutta pilattu alkumatkaltaan Fallbackan nurmikkoalueen kohdalla. Broändanpuron kohdalla taas tullaan hetkeksi asemakaavatielle (Melatie), josta päästään viistosti vasemmalle kääntyvälle vanhalle tieuralle (kävelytie).
Pieni häivähdys vanhasta tieurasta näkyy myös Kallvikintien ja Rantakiventien risteyksessä paperinkeräysastian takana.

Lähteet:Vuosaari-Nordsjö kirja (P.Lampi 2005)
Kalmbergin kartat 1855.
I.J.Ingbergin uudenmaanlääninkartta 1902
Suomenkartta MMH 1923
Tiedonjyvät: Internet ja Vuosaaren kirjasto
http://www.hel2.fi/kaumuseo/linnavuori/index.html
Karttaruutu: Fonecta 33 A2

2. Kurkimoision ja pohjois-Vuosaaren tykkitiet

Tultaessa eteläsuunnasta Kallvikintietä, Mustalahdentien risteyksen kohdalle, vasemmalla näkyy ruohottunut polku, joka kaartaa metsään palaten takaisin Kallvikintielle Neitsytsaarentie 8:n talon kohdalta.
Tie on ensimmäisen maailmansodan (1914-18 ) aikainen venäläisten sotavankien rakentama tykkitie. ( Suomi kuului tuolloin Venäjään ).

Tien varrella on kivinen kilometripaasi, jossa on luku 2.Paasin ikää ei ole selvitetty, mutta jos luku tarkoittaa kilomeriä se voisi näyttää matkaa Vuosaaren kartanoon, Rastilan kartanoon tai Kallvikintien isoon risteykseen (nyk. Leikosaarentie ).
Miksi tiehen on tehty turhan tuntuinen, kallioiden välissä kulkeva mutka?

Ensimmäinen tie on todennäköisesti kulkenut paikan ohi suoraan, samoin kun nyt.

Syy selviää jälleen linnoitustöistä. Mutkan sisäpuolelle venäläisarmeija ja sotavangit rakensivat tykkiasema nro 62, jonka todennäköinen ampumasuunta oli tarkoitettu alas Vartiokylänlahdelle. (toisiakin väittämiä on). Rakennelmat ovat jääneet Kallvikintien oikaisun alle. Tie on jatkunut risteyksen (nyk. kiertoliittymä) kautta oikealle Niinisaarentien pohjoispuolelle. Tykkitie kulkee itään Niinisaarentien suuntaisesti, ohittaen ammusvarastoluolan, joka näkyy tielle.
Tie yhtyy takaisin Niinisaarentiehen n. 150m päässä ja häviää sen alle, josta toinen haara kaartaa takaisin pohjoispuolelle ja toinen kiertää tien eteläpuoleisen kallion. Yksi haara on kulkenut täyttömäen ja laavakivikallioden välistä tullen näkyviin kaatopaikan täyttökasojen kaakkois-ja itäpuolella, jossa tie taas haarautuu.
Pohjoinen reitti kiertää välillä katkeillen Vuosaarenhuipun, kaartaen Porvarinlahden pohjukan (Mustavuoren) suuntaan.
Eteläreitti kulki Vuosaarenpuron suuntaisesti avokalliomäeltä (sähkölinjan alla) Niinisaareen, josta se kaartaa Fotängen ja Tryvikin tilojen kautta Vikkullan sillan suuntaan.
Tiestä on useita eri haarautumia mm. täyttökasoilta puron suuntaisesti tulee kolme mahdollisesti eriaikaista tietä ja kalliomäen viereltä haarautuu samanikäinen tie, joka kulkee puron suuntaisesti ohittaen Porslahdenpuiston kohdalla olevan mäen (ei tiedossa nimeä) jatkuen entistä vuosaarenlahden rantaa Vuosaaren kartanolle. Vuosaarenlahden pohjukassa saattaa olla yksi satamapaikka, josta on purettu linnotustyömaalle keveitä tarvikelasteja veneistä. 1880-luvun kartassa näkyy paikalla maavallisilta. (lahti oli jo tuolloin matala).
Niinisaarentien ja Porvarinlahden välisellä alueella on vielä paljon hyväkuntoisia tykkiteitä jäljellä, etenkin Mustavuoren alueella. Mustavuoressa on myös linnoituslaitteita lähes siinä kunnossa kun ne venäläisiltä jäi 1918. Linnoituksia ei ehditty saamaan kokonaan valmiiksi, kun sota loppui.
Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitusalueet ovat muinaismuistolailla suojattuja kohteita, eikä niitä Vuosaaren osalta uhkaa tällähetkellä mikään muu kuin kaupungin rakennuspaineet.
Tykkitienmutka jää tulevan Kurkimoision asuntoalueen alle ja Niinisaarentien osuuden ovat raskaiden metsätyökoneiden painamat. Tukikivetys tulisi korjata, puunajoa ja kaatoa alueella tulisi pohtia eritysen suunnitelmallisesti.

Lähteet: Hels.kaup. rak.viraston julk. 1996:3
(Hels. Vuosaari-Nordsjö kirja, Pertti Lampi 2005)
maanmittaushallitus: Hels. maalaisk. pitäjäkartta 1930
Tiedonjyvät: Internet ja Vuosaaren kirjaston materiaali
karttasivut: Fonecta 33: A, B, C / 1, 2

1. Vuosaaren kartanon- Skatan tilatie

Vuosaaren kartanon- Skatan tilatie
Vuosaaren kartanon ja Skatan tilan välillä on kulkenut kolme varsinaista tilatietä. Ensimmäinen on kaikille tuttu Uutelantie, joka kulkee Mustalahden pohjukan kautta Skataan edelleen samoilla sijoillaan.
Itäinen tie kulki nykyisen Itäreimarintien paikalla siitä lähtien kun Vuosaarenlahdessa vesiraja aleni maan kohoutumisen myötä.
Vuosaarenlahden paikalla on nyt jätetuhkan peitteenä olevat Golf kentät (Vuosaari Golf).
Vielä kun kallioiden ja vesirajan välissä lainehti aallot, tie kulki kallioiden päällä.
Tie lähti kartanolta ohi entisen hedelmä-ja marjanviljelyalueen, kohti Länsireimarintie 1:ssä olevaa taloa.


Matkalla sinne, ennen kallioita, tien vasemmalla puolella oli kartanon maatalousrakennuksia (riihi?, talli?, mylly?). kuva 2. Länsireimarintien talon pihan kautta tie jatkoi kallionlaelle, johon oli muovautunut myös kiertotie raskaamille kuormastoille.

Laelta Rudträsk-nimistä järveä lähestyttäessä, keveä ratsutie ja kivillä tuettu kuormastotie taas yhtyivät. Rudträskjärvi oli syntynyt maankohoutumisen myötä entisestä etelänpuoleisesta merenlahdesta.Järvi on vielä havaittavissa, mutta kuivatusojituksen vuoksi se on nyt luhtanevaa tyyppistä suota ja osin soistuvaa peltoaluetta. Tietä on tuettu monin kohdin isoilla kivillä, jotka vuosikymmenien aikainen maan routiminen on nostanut nykyisen polun kohdalla maanpinnalla näkyväksi kivikoksi. Myös eroosio on vienyt tasaus-ja sidoshiekan pois kivien välistä. Nähtyään polun joku voisi väittää, ettei siinä ole voinut kulkea tietä.( kts. kuva 1. ) Rudträskistä tie jatkui ( Solvikiin ) eli huviloiden Ivan Falinin, Solvik ja Amanda Falinin kohdalle, josta se jatkui merenrannan suuntaisesti, nykyistä polkua seuraten pienelle purolle, jossa oli tuolloin tukeva puu- tai kivisilta.Ulkoilupolun linjauksen mukaan tie kulki nykyisen koiratarhan ohi Skatan tilalla. Pihatie mukaili kiviaidan linjaa.

Vuosaaren historiatiet

Kuva: Tankovainiosta 11/06

TIE
Tiellä on monta merkitystä. Tie on kulkuväylä eri muodoissaan. Se on myös runoissa ja kirjallisuudessa väylä, jota kuljetaan rakkauteen ja kuolemaan.
Tunnetasolla kuljetaan omaa tietä ja hypätään joskus tien sivuun. Myös eri uskonnoissa tietä käytetään vertauskuvana. Tie vaikuttaa tunteisiimme. Jokainen varmasti muistaa pienellä miettimisellä, maalla ollessaan, heinittyneet kukkaloistossa olleet niitty- tai rantatiet tai kuinka lämmin, harmaa savi tursui varpaiden välistä kävellessä uimaan tai myymäläautolle. Kun muiston tiestä saa mieleensä se synnyttää monesti kaipuun tunteen maalle ehkä kuvajaisen jo pois menneestä mummosta tai vaarista.
Tiellä on ollut aina merkittävä vaikutus kaupan käytiin, ihmisten liikkumiseen ja tietoisuuteen muusta maailmasta. Tiet ovat rakentuneet ja saaneet sijansa erinlaisten tarpeiden vuoksi.
Ihminen on aikojen alussa seuraillut eläimien synnyttämiä polkuja, koska ne ovat noudattaneet järkeviä reittejä, vesistöjen reunoja, harjuja, kannaksia ja kapeita salmia. Näiltä reiteiltä oli myös helppo tavoittaa saalista, kun eläimet vuodenaikojen mukaan vaihtoivat elinpaikkaansa. Kun ihminen alkoi käyttää hevosta, purilaita ja kärryjä tuli tarpeelliseksi oikoa ja tasoittaa reittejä. Talot olivat tuolloin harvassa ja kaikki ne käytettiin hyväksi levossa ja ruokatarpeiden täydennyksessä, joten tietkin alkoivat ohjautua talojen pihojen kautta ja viljelysten reuna-alueilla.
Kylien väliset tiet syntyivät yhteisistä tarpeista.
Vaikka ulkopuolisia tai naapurikylän väkeä ei aina siedettykään, käytiin naapurissa naimakaupalla ja yhdessä puolustettiin kalavesiä ja metsästysmaita.
Sodat synnyttivät tielle erityistarpeet. Monesti tiet kulkivat pitkiä korpitaipaleita, soisia hetteikköjä, purojen ja jokien leikkaamia maastonkohtia.
Harjuteillä saattoi olla mäntyjen juurakoita ja isoja kiviä. Suuret ratsujoukot, nelipyörävaunut ja tykit vaativat teiltä paljon ja niinpä niitä alettiin varustamaan kiveyksillä ja silloilla, suurempia mäkiä loivennettiin ja kierrettiin. Myöhemmin linnojen ja suurten asutus keskittymien väliset tiet hoidettiin ja kunnostettiin tilakohtaisilla velvoitteella. Suomessa ensimmäiset varsinaiset tiet ovat kulkeneet Turun ja Viipurin, Turun- ja Hämeenlinnan sekä länsirannikkoa Turusta pohjoiseen. Teiden historia on mielenkiintoinen tutkimusalue, sillä se kertoo miten alueella on aiemmin eletty. Suunta kertoo, missä kauppaa käytiin ja mistä suunnasta saatiin vaikutteita tapoihin ja kieleen, myös löydetyissä käyttö- ja koriste-esineissä näkyy yhteys eri alueiden ja maakuntien välillä.
Vesitiet ovat olleet aina järvi- ja jokialueilla merkittäviä kulkuväyliä. Niiden ja teiden yhtymäkohdat ovat olleet merkittäviä kohtaamis- ja kauppapaikkoja.
Niinpä yleensä näissä kohdin onkin nyt merkittäviä kaupunkeja ja kylätaajamia.
Vuosaaressa on voimakkaasta rakentamisesta huolimatta vielä nähtävillä muutamia lyhyitä pätkiä historiallisista teistä. Vuosaari on ollut sijaintinsa vuoksi vilkkaan vene- ja laivaliikenteen kauttakulku paikka. Saarella on luultavasti ollut pysyvää asutusta jo ennen viikinkiaikaa.
Vartiokylänlahden toisella puolella sijaitseva Linnavuori on oletettavasti ollut viikinkiajan linnoitus, mutta itä-Helsingin alueella on useita ”merkkituli” mäkiä ja-vuoria, jotka kertovat reitin Hevossalmesta, Vartiokylänlahden kautta Porvarinlahdelle olleen merkittävä itä-länsi suuntainen reitti.
Vuosaaren puolella on saman korkuinen huippu kuin Linnavuori. Vanttikallio, joka oletettavasti on liittynyt kapean lahtireitin vartiointiin tai suojalinnoitukseen, josta tosin ei ole mitään rakenteita nähtävillä, mutta laelta löytyy mm. pronssikautinen hauta.
Ennen Vuosaaren sillan rakentamista, saareen kuljettiin Kallvikintietä ”Senkanmäen” kautta, mutta vanhempi reitti on kulkenut nykyisen Mela- ja Rantakiventien kautta.
Reitti Mellunkylän puolella jatkuu Tankomäen yli Fallbackan tilan kautta Vartio- ja Mellunkylään sekä itään, Östersundomiin ja Sipooseen, Nybondasin ja Vesterkullan tilojen kautta. Kaupunkiin kuljettiin Vartiokylä-Myllypuro-Viikki (Latokartano) usein myös Malmin kautta. Tankomäen päällä on myös pronssikautinen hauta, kertomassa alueen pitkästä historiasta. Tielinja todennäköisesti on paljon vanhempi kuin oletetaan. Salmi on ollut kapeimmillaan juuri tuossa kohdassa, silloin kun Vuosaari oli vielä veden ympäröimä saari. Paikalla tuskin on ollut siltaa, mutta tavaraa, hevosia, karjaa ja ihmisiä on todennäköisesti kuljetettu yli köysin ohjatulla lautalla eli lossilla sekä veneillä. Salmi on ollut myös hyvä kalastuspaikka kalojen noustessa kutemaan suojaisiin lahtien poukamiin. Kauppapaikkana aluetta on hyödynnetty melko varmasti.
Koostan parhaillaan -Vuosaaren historialliset tiet - lehtijulkaisusarjaa, johon aion koota maastossa vielä havaittavia tien pätkiä ja kertoa niistä, niin paljon kun tietoa olen saanut kasaan. Pyrin kirjoittamaan tiet yksittäisinä kokonaisuuksina, mutta jos tiestä ei ole paljon historiallista materiaalia tai tie on merkitykseltään vähäinen, yhdistän useammasta tiestä sopivan kokonaisuuden. En halua tehdä tätä työtä yksin ja niinpä toivonkin saavani Teiltä kaikilta apua. Pienetkin tiedon murut, kertomukset ja valokuvat ovat erittäin tärkeitä paloja tässä palapelissä. Vuosaaresta on vähän kirjoitettua historiaa tallella, useista kuntamuutoksista ja vähäväkisyydestä johtuen,
joten monessa historiankirjoituksessa joudumme turvautumaan, joko osin tai kokonaan olettamukseen, mutta ne ovat usein niitä juttuja, joista halutaankin keskustella eniten.